mietin tässä muutama päivä sitten, miksi teen tätä kansanmusiikkijuttuu.
törmäsin Kansanmusiikki -kirjassa tällaiseen tekstinpätkään, jonka julkaisen tässä blogissa
(ilmoittakaa jos se on vallan laitonta!):

"Kansanlaulu ja tanssi ovat yksi niistä harvoista tavoista, joilla todellisuus on irtautettu arkisesta raatamisesta. Laulajalle oli iloa omasta äänestään, yhteislaulun voimasta, tavasta, jolla laulu yhdisti ihmisiä. Laulun voima saattoi muuntaa todellisuuden iloiseksi, antaa ilmauksen haikeudelle, tehdä raskaan työn keveämmäksi. Kokemus siitä, miten oma ääni kaikui metsän ja vesien yli, on vieras nykyajan ihmiselle, mutta ennen se oli jokaisen ihmisen oikeus."

Tämän viisaan tekstin on kirjoittanut Leea Virtanen.

juuri tuota oikeuttani penään, tarvitsen. kaipaan sitä, että matkaa tehdessä saisi laulaa, bussissa saisi omissa ajatuksissaan hyräillä, että tässä maailmassa saisi enemmän äännellä ilman että tulee hullun leima otsaan.