onpas ihanaa olla kotona.

äänitysviikon aikana ei paljon kotona käyty kuin nukkumassa ja syömässä.

Virossa vietimme yhdeksän mukavaa, raskasta ja opettavaista päivää. opin jo junamatkalla Kokkeli-Helssinki tekemään kainalopieruja. kiitos vain, armas poikaystävä. katsotaan tuleeko Hyvä triolle kainalopieru-väliosa johonkin kappaleeseen. kanssamatkustajat olivat varmasti riemuissaan!

maanantaina oli ääni pois ja keikka lasitaiteilija-siskoserkun näyttelyn avajaisissa. jos ei häpeäisi niin hirveästi, varmaan kanteleimprot kuulostaisivat ihan mukiinmeneviltä.
tärkeintä oli kuitenkin siskot, lasi- tai elämäntaiteilijat.

junassa Jykylä-Kokkeli välillä siunasin huonoa poikittaisliikennettä. Neljä Kokonaista Tuntia ihan vain minua varten, köllötellä muinaisen pikajunan leveillä penkeillä ja lukea. aah. elämätä on se.

väsymys hiipi varkain.
se yllätti vasta kun istuin muskariluokan lattialle puhumaan keväästä.
yhtäkkiä tyhjän päällä. mitäs pitäis tehdä? mitä mä haluan? mikäköhän olis mulle parasta?
sitten sai tulla kotiin.
täällä odottaa kaksi viikkoa vanhat tiskit ja villakoirat ja paperit minua, minua vain, selvittämään olemassaolonsa järjen - jäädäkö vai lähteä, muuttuako vai kadota?
tänäänkään en aio vielä olla kovin järkevä. toivottavasti en enää koskaan.
ehkä siivoan huomenna. eilen kävin kaupassa ja luulin tulleeni aikuiseksi. ostin ensimmäistä kertaa elämässäni valkosipulisuolakurkun, suoraan laarista.

nyt paistaa aurinko, sillä nukuin kokonaisen yön. vielä muutama tällainen lisää, niin en kuule tuulen kiskovan vanhan taloni peltikattoa irti.