sitä saa mitä tilaa.

tammikuussa manasin itselleni mm. Muutoksen vuotta.
mitä ilmeisimmin se on nyt käsillä.

vaarini, ikiaikaisista ikiaikaisin, terästä (jopa niin, että toisessa käsivarressa sitä on kai enemmän kuin luuta) ja maata (se muu osa kai sitten onkin sitä, puutöitä ja maanviljelystä ikänsä tehneellä), mullasta kasvanut, koskien ja vanhojen puiden sukua, niin vaarini on sairaalassa kun sydän on vanha ja väsynyt.
tai ei se kauhean väsynyt ole, kun leposyke on 117-137 välillä.

koko viikon olen puhelimen piipatessa tai piristessä ollut varma, että suruviesti saapuu.

lääkäri sanoi tiistaina, että viime hetket ovat käsillä. mutta vaari on sellainen vanha dinosaurus, ei sitä vielä ole kaadettu. maanantaista lähtien kaikki sen kuusi lasta ovat päivystäneet siellä vaarin unta. välillä hän on herännyt ja sanonut jotakin vaarimaisen järkevää. torstaina tätini oli mennyt sinne ja ällistynyt, kun täysin hereillä oleva herra oli popsinut perunaa ja kastiketta ja totesi vain, että eräs enoni vaimoineen on tainnut aika paljon viettää aikaa hänen luonaan.
mitään ihmeparantumista ei silti ole tapahtunut. pelkään puhelimen ääntä edelleen.

toivoisin, että pääsisin täältä 500 kilsan päästä tervehtämään vaaria. haluaisin ottaa mukaan äänityslaitteen ja tallentaa mahtavan äänen laulamista. kerran vaarini on pitkin hampain suostunut, lauloi virsiä ja vähän koulusävelmiä.


50-vuotias isäni ilmoitti pääsiäisenä, että saa nykyisen vaimonsa kanssa lapsen lokakuussa.
näin isoa muutosta en olisi koskaan osannut tilata.