vuoden alun tuntumassa kauppakeskus Kampissa Herbalaif-täti iski seurueellemme rasvaprosentin mittaukset ja kauhistuin. olen normaalin ylärajoilla. tättärä sai mut vakuutettua, että menisin ilmaiseen kunnonkartoitukseen läheiseen Herbalaif-pisteeseen. lupauduin harkitsemaan. tällä viikolla tättärä nro 2 sitten soitti ja sovimme, että tulen käymään.

ja kävinkin. kaikki iloisesti moikkasivat astuessani sisään ja tättärä nro 2 tarjosi mulle teetä ja esitelmän. lisäksi vaaka lähetti mun läpi sähkövirtaa ja laski nopsasti, miten paljon mussa on rasvaa, missä kohden se on ja paljonko mun luut painavat jne. en silti ostanut  mitään, koska en usko Herbalaiffiin.

mutta olisin voinut ostaa. koska se nainen oli niin hauras.

en tarkoita tällä sitä, että se olisi ollut pienikokoinen nainen. hän oli aivan normaalikokoinen. ja tavallaan normaalin perus-kokkarin oloinen:  värjätyt hiukset, naisellinen harmaa hörsylävillatakki ja hopeakoruja, joissa lukee jotain tyyliin "All you need is love".

mutta naisen geelatut kynnet olisivat kaivanneet huoltoa. ja yksi niistä oli poissa.

se kosketti mua paljon enemmän kuin sen myyntipuheet. olisin halunnut ostaa siltä härpäkät, jotta se olisi päässyt, jälleenmyyjäraukka, ostamaan itselleen uuden geelatun kynnen, ja ettei mun olisi tarvinnut enää nähdä sitä.

oli vaikeata katsoa sitä kuoren vajavaisuutta, panssarin kyljessä ammottavaa reikää, joka näytti, miten pehmeä ihmisen iho on siellä sisällä. sisusta surulle altis, kroppa rahasta riippuvainen. se on jokaisen ihmisen osa tällä pallolla.

toisen ihmisen kärsimystä on vaikea katsoa. kerjäläiset muistuttavat meitä toisaalta oman hyväosaisuuden arpapelissä käydystä uskomattomasta tuurista ja toisaalta siitä, että minä olen samanlainen, hauras ihminen ja toisista riippuvainen, kaiken tämän hyväosaisuuden alla.

en ostanut Herbalaiffia. suuntasin sen sijaan Ruohonjuureen.