tänä aamuna lähti viisaus veks, kaikki kerralla.
hammaslekurin pöydälle jäi niiden n. neljä pientä arkkua
tai kenties kehoa, niillä oli pienet jalat kanssa
mutta yhdestä ainakin tuli rampa, sillä kun oli niin kierot juuret, kuulemma.

eli selkokielellä tänään leikattiin viisaudenhampaat. ja aika hc:na kaikki neljä samalla kerralla.
olin aikas hysteerisessä tilassa, kun olin varautunut leikkaukseen nukkumalla yöllä jopa kolme tuntia hankalan arvosteluhomman takia. sitten aamulla sinne mennessä tajusin, että kelelee, mä en ole ollut tietoisella iälläni missään leikkauksissa, en edes luomenpoistossa. alkoi jännittää. soitin äidille, rakkaalle ei kannata soittaa 07.25 koskaan, ikinä, ellei ole vaikka vahingossa amputoinut omaa jalkaansa just sen kotioven ulkopuolella. äiti sanoi, ettei leikkauksen jälkeen saa nauraa. sen tikit oli revenneet kun isäni veljensä kanssa oli naurattaneet sitä urakalla.

mulle käy niin, että hermostuneena mua alkaa naurattaa ihan hirveästi. kaikkien asioiden koomiset puolet näkyy selvärajaisina ja aiheuttaa hohotusta. se lähtee samasta kohdasta ku itku, mikä ei sekään oo kaukana. siinä mä sitten olin suu auki sellaisen lakanan alla, missä oli mulle tehty päänreikä. kurkin sieltä kuin oksanreiästä. mutta suu auki. ja siellä suussa tavaraa ja sormia. lekurisetä koko toimenpiteen ajan lisäksi selosti opiskelijalle, että mitä se tekee. olo oli ku parhaassakin Monty Pythonin sketsissä. paitsi että mun makuun äänitehosteet oli turhan aidot ja makaaberit ja vähän liian kovalla.
sitten se olikin ohi.
sain pyydettyäni nähdä ne hampaat. se tuntui jotenkin tärkeältä. ovathan ne olleet osa mua jo pitkään. eikä ne koskaan tule takaisin. ainakaan ne samat kaverit, leukoihini turhan tilavat. sinne jäivät irrallaan minusta, aika lailla täydelliset ja täydellisen turhat luupalaset, valkoiset ja vahvat. uhmasin hetken mielijohdettani ottaa ne mukaan, vaikka mieleeni muistui Anna-kirjojen Demi, joka keräsi hampaita intiaanikoruun. en minä halua sellaista.
niinpä lähdin jääpussi poskellani vaivalloisen liukastelumatkan apteekkiin. sieltä sain antibiootteja ja mömmöjä, jotka tekivät olon raukeaksi. kiitos herra kodeiini

mutta ennen raukeutta oli hauskaa. kokeilin tunnotonta leukaani ja tajusin miltä ihoni tuntuu toisen ihmisen käteen. pehmeä. mietin myös, miltä kuolleen ihmisen iho tuntuu. en tullut mihinkään lopputulokseen. sitten huvitin itseäni laulamalla leuka, kieli ja huulet vielä turvoksissa Puhdin Erroottista polkua. se on kuin luotu tällaisiin tapauksiin. kuvitelkaa minut edellä mainitussa tilassa hokemassa "mä oon niin eroottinen, niin eroottinen, niin eroottinen, aivan liian" kun r kuulostaa parhaimmassa tapauksessa v:ltä ja muutenkin ääntämiseen vaikuttaa, että suuta pystyy raottamaan sentin. apteekkari hämmentyi, kun kysyin onko naamani verinen. hän kielsi. mutta kotiin tullessani löysin otsastani punaisen täplän. punaisista syljyistä voi varmaan jäljittää reittini apteekkiin ja kaupan pakastealtaan kautta kotio.
nyt olen makoillut pakastevihannekset poskilla ja ollut raukea.
silloin kun en ole raukea, sattuu leukaan ja pelkään sen menneen taas sijoiltaan. natina ainakin enteilee vanhoja valumavikoja.

syynä pitkään ja groteskiin kertomukseeni on se, että kaipaan juttuseuraa. en edelleenkään voi puhua kauhean selvästi ja yritän ääniongelmieni takia olla tällä viikolla muutenkin niin paljon hiljaa kuin ikinä kykenen. katsotaan antaako moinen itsehoito ensiapua. mutta hyksin äänihieroja sanoi, että mulla on lähinnä purentaongelmia ja että onpas hyvä, että menen irrottamaan viisauteni. ja nenäkorvakurkku-spesialisti, jota tahdon kutsua Ilkaksi kun se oli niin maailman kivoin, sanoi, että kaikki muu on kunnossa paitsi ruokatorven alue punoittaa. sain uusia refluksilääkkeitä, joiden pakkaus näyttää kondomipakkaukselta. ehkä yksi kondomi päivässä pitää kurkkuni kunnossa.

hehee. mut nyt mä kuulostan muinaisen lempisarjani Huippumalli haussa (kyllä!) Adrian Currylta. passion!
ja näytän hamsterilta. vaikkei se oo kauheen loogista, kun nyt poskiin ei ainakaan voi työntää mitään herkkupaloja piiloon. mutta ehkä tämä vain ennakoi tulevaa. onhan mulla paljon enemmän tilaa nyt. voisin muuttaa vaikka yhden aukon työhuoneekseni tai siirtää sinne kangaspuut.
tästä pakastepussi poskella -asetelmasta tulee mieleen itkuvirsien veisaajat. ehkä mä voisin yllättää tutkintolautakuntani he-ma-pa-pussilla. oiskohan se niinku omaa tulkintaa?