olen ollut Narsaqissa, Grønlannissa, tasan nelja viikkoa.
tanaan hotellissa oli ensi kertaa suomalaisia, joten pidin heille improvisoidun opastuskierroksen.
ja tajusin samalla, miten kasittamatonta kaikki taalla on.
ja miten tottunut siihen olenkaan!
heraan aamulla, menen hotelliin, laitan siivouskaavun paalle, menen aamiaiselle mummojen kanssa (tyokaverini ovat joko mummoja, joilla saattaa olla partaa tai ei, tai hampaat tallella tai ei, tai lukutaito tai ei tai opettajankoulutus tai ei tai sitten teini-ikaisia), sitten toteutan kaiken sen, mita pomoni tanskasta ymmarran. uppoudun tyossani siivoamaan, mutta viela enemman omiin ajatuksiini. olen kuin raskas lautta, joka hitaasti hissautuu rannalta toiselle. ei suurta intohimoa, ei taitoakaan, mutta tekee tyonsa. tyopaivaan kuuluu ajelua autolla ympariinsa pienta kaupunkia siivoasmassa hotellin vierasmajoissa, joissa osassa on mahdotonta hengittaa ja osassa ei. kaytan kellokorttia. syon leipaa lounaaksi, tanskalaiseen tapaan. valilla otan mukaani proteiinipitoista salaattia. niin ei kuulemma kannattaisi tehda, kun ei jaksa, jos syo vain salaattia. en usko parjaavani pelkalla leivalla ja voilla. muut sentaan kuorruttavat smørrebrødinsa lihalla. en ole koskaan elamassani syonyt yhta montaa kananmunaa kuin taalla. kun paasen kotiin, kaytan tietokonetta tai katson televisiosta joko Hercule Poirotia tai Miss Marplea. sitten viimeistaan on kiire kauppaan. taalla on kaksi kauppaa Pilersuisoq ja Brugsen. Brugsenista saa luomuruokaa ja Pilersuisoqista kaikkea pakastimista mehujaihin. siella on myos pankki, pullohuoneen katveessa. minulla on jo grønlantilainen tili, vaikkei siella ole ehka yhtaan rahaa. sen jalkeen tulen kotiin ja laitan ruokaa. kasviskokkausteni jalkeen menen kaymaan ystavieni Kristin (virolainen) ja Louisen (tanskalainen) luona. He ovat oppaina taalla tanskalaisessa seikkailufirmassa. Juomme teeta ja syomme suklaata, noin summattuna. Sitten kavelen ja yritan loytaa uusia aarrepaikkoja - kallionkoloja tai jaavuoria tai kauniita ikkunoita. katselen varikkaita taloja. hammennyn joka kerta tasta kukkien meresta. katselen pyorailevia tyttoja, jotka ovat alkaneet moikata. ovat oppineet ajamaan ilman kasia tana kesana! sitten tulen kotiin ja katson telkkaria kamppikseni Alfredin kanssa, joka on hotellin ravintolan kokki. naljailemme toisillemme kasvis- ja lihansyojien erosta. Alfred tarjoaa kaljaa ja sipseja, mina kasviskeitoksiani. sytytan kynttilat huoneeseeni ja luen ehka hieman. kirjoitan tulitikkuun paivamaaran. menen nukkumaan. herailen yolla toistuvasti, valoon, janoon, vessahataan ja viimeiseksi aina siihen, etta karpasilla on kestit ikkunassani. sitten paiva alkaa uudestaan.
mika tassa on kummallista?
kaiken pienuus, kaiken toistuvuus, minkaan silti pysymatta paikoillaan, eika mikaan kauhean pientakaan ole, joka paiva uusia naamoja ja uusia paikkoja. mutta asun vuorien katveessa. jaavuoret katselevat toiselta puolelta. elonpiiri on yhta rantaviivaa. kukkien meri, ihmisten ystavallisyys ja pelottavuus, kauniit lapset, outo kieli. en tieda.
tanaan vietin aikaa itsekseni ja katselin selkarangan muotoista jaavuorta. istuin tihkusateessa ja join grønlantilaisen oluen. en jaksanut sita kokonaan, joten kaadoin sen ymparistotaideteokselleni. siita ehka myohemmin.
tassa on ensimmainen kirjelma. muuri on murrettu, tulppa irroitettu, saas nahda mita tasta seuraa.
dakuss, eli vi ses eli nahdaan.