mietin eilen ihanan yleisen saunan pehmeissä löylyissä ihmiskuntaa.

ihminen on mielenkiintoinen eläin. eläimelle ahneus kuuluu luontoon, mutta sen ahneus ei ole koskaan (?) luonnon kanssa epäsuhdassa. se on jotain mystistä evoluutiota ja vahvemman oikeutta, mutta silti luonnossa tuntuvat vahvat ja heikot elävän jonkinlaisessa tasapainossa.

ihminen taas ei taida enää elää tässä tasapainossa. me olemme ihan eläiminä menneet ohi kaikesta kohtuullisuudesta. ja pahinta on, että kuvittelemme sen olevan jotenkin oikeutettua ja normaalia.

salaa me kuitenkin voimme koko ajan hillittömän huonosti.

mielestäni ihmiselle tyypillistä (ahneuden lisäksi) on tarve vältellä kipua. keho oppii nopeasti välttelemään tilanteita, joissa sattuu. mutta entä mieli?

siellä saunassa nimittäin mieleeni iskeytyi ajatus siitä, että ehkä ihmiskunta tekee juuri sitä. voisiko koko tämä hullu kuluttaminen, kiire, suorittaminen ja pelko persuksissa olla pohjimmiltaan tuskan välttelyä. tuskan siitä, että jossain vaiheessa kaikki meni vaan ihan vituralleen eikä me koskaan saada takaisin sitä tasapainoa luonnon ja ihmisen luonnon välillä.