mullei oo enää työtä.

tavallaan luin tänään sähköpostista tietynlaisen irtisanomisen.

vanha kunnon Kepari, johon olen kohta neljä vuotta erilaisia kirjoitelmia ja arvioita väsännyt, joutui kyselyyni kesän festareista vastaamaan eioota. helmikuussa oltiin jo alustavasti sovittu töistä, mutta nyt vaan ei. eikä levyarvioitakaan taida tulla näiden jo sovittujen (joista todella aion pitää kiinni, levyt kun ovat jo täällä mun tykönä odottelemassa analysointia) jälkeen. vika ei kuulemma ole minun, eikä lehden, vaan tämän kuuluisan ystävämme.

lama, irvihampainen verenimijä, näet on laittanut arvostelubudjetit ynnä muut niin piukille, että kaikki hoidetaan lehdessä vakkariinsa olevien kesken - minä kun olen vain freelancer. niin, eikä mitään juttuja maakunnan ulkopuolelta. terveisiä vaan!

mulla on vähän surku olo. kulttuurin tätskät lupailivat kyllä ottaa yhteyttä taas sitten, kun jotain hommia on. mutta entäs mää? mun suojaverkko, sanoista ja mielipiteistä kudottu, onkin nyt ihan rikki. niin. kai sellaiset verkot ovatkin vähän turvattomia. sanat ovat hajoavaisempia kuin vaikka metalli. kyllä vaan kantsis olla hitsaaja tai parasta kaikesta - putkimies. kaikenlaista kakkaa maailmassa kuitenkin riittää!

niin. oikeasti olen vain haikea ja vähän onneton. side Kokkolaan tuntuu pikkuhiljaa hiipuvan, kohta kaupunki ei muista olemassaoloani, vaikka askeleeni siellä varmasti ovat piirtäneet maahan minun kokoiseni jäljen. ehkei enempää voi toivoakaan kuin oman jalanjäljen kuluttamaa katukiveystä.

tämä vuosi on ollut sellaisesta välitilaa, jos kaaosta nyt välitilaksi voi kutsua. ehkä se on se kauniimpi nimi. mutta ehkä tämäkin irroitus osoittaa, että minun on vain siirryttävä siihen niinkutsuttuun eteenpäin - tilaan. kai se on jokin kiertoilmaus nykyhetkelle.