jos mä saisin vaikka markan joka kerta ku oon kipeenä, voisin tuota pikaa ostaa esimerkiksi suomenhevosen. en kyllä tiedä, mitä sillä tekisin, ehkä katselisin sen kaunista muotoa ja yskisin nenäliinaani.
sillä yskimisellä nettoaisin taas lisää markkoja ja ostaisin hepalle satulan, suitset ja pehmeitä harjoja.

nyt ei yskitä, nyt silmän ympärys on rakkuloita täys. vaan enpä ole enää poskiontelontulehduksessa!
olen istunut kahden päivän aikana päivystyksessä semmoiset seitsemän tuntia. sellaista jatkuvaa puoliksi hoitamista ja potilaan juoksutusta, jota olen saanut kokea, en voi sietää.

enkä voi ymmärtää, että miksi myös lapsien tarvitsee odottaa niin hirvittävän pitkään huoneessa, johon heille ei ole edes hommattu mitään tekemistä. kaikki lehdet olivat aikuisten lehtiä eikä leluista tietoakaan. en voi ymmärtää. jos aikuisillakin menee hermo telkkarin katselemiseen ja älyttömien lehtien lukemiseen, miten pieni lapsi, jolle ei ole hommattu MITÄÄN aktiviteettia, jaksaa? mä vetäisin lääkärissä kärttymaija-kohtaukset itkupotkuraivareiden kruunaamana ihan silkasta tylsistymisestä.

ehkä tässä on kolumnin paikka, en tiedä. mutta miten naamioida se kotiin ja asumiseen?
"keksi keijo", sanoisi erään ystäväni pikkuveli-kaksikko.